Loviisa on viehättävä merellinen kaksikielinen kaupunki, jota leimaa pikkukaupungin idylli. Kunnan 13 peruskoulussa ja kahdessa lukiossa on noin 150 opettajaa ja 50 koulunkäynninohjaajaa.
Ruukin koulu on pieni suomenkielinen kyläkoulu, jossa opiskelee noin 50 oppilasta. Koulu sijaitsee idyllisessä Strömforsin Ruukissa Kymijoen varrella lähellä Kukuljärven ulkoilureittiä.
Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen päätoimista tuntiopettajaa perusopetukseen valmistavaan opetukseen ajalle 1.8.2023-31.7.2024. Päätoimisuuden edellytyksenä on vähintään 16 tuntia viikossa. Virkasuhteen alussa ryhmässä on pääasiassa kuusivuotiaita, mutta ryhmään voi tulla lisää alakouluikäisiä.
Valmistava opetus antaa valmiuksia Suomeen muuttaneille vieraskielisille oppilaille siirtyä perusopetukseen sekä vahvistaa muita koulunkäynnissä tarvittavia tietoja sekä taitoja. Valmistava opetus kestää keskimäärin vuoden ajan ennen perusopetukseen siirtymistä. Opetuksessa noudatetaan perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaa.
Tehtävään valittavalta edellytetään luokanopettajan kelpoisuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta ja innostuneisuutta. Työkokemus S2- tai valmistavasta opetuksesta luetaan eduksi. Samoin luetaan eduksi ukrainan tai venäjän kielen taito.
Loviisan kaupunki on savuton työpaikka.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan.
Hakemukset toimitetaan kuntarekry.fi:n kautta. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuina tai toimittaa niistä kirjalliset kopiot osoitteeseen Sivistys- ja hyvinvointikeskus, Karlskronabulevardi 8, PL 77, 07901 Loviisa.
Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään kahden viikon kuluttua tehtävän alkamisesta. Ennen vaalin vahvistamista on valitun esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Hakemusasiakirjat ovat julkisia, eikä niitä palauteta. Koeaika on 4 kuukautta.
Yhteystiedot: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/528460/fi_FI
Ruukin koulun rehtori Virve Pellinen, [email protected]
Työpaikan osoite: Koulutie 4 A, 07970 RUOTSINPYHTÄÄ
Palkkaus: OVTES:n mukaan
Työ alkaa: 01.08.2023
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Määräaikainen
Hakuaika päättyy: 26.05.2023 09:00
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/528460/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 12.05.2023 00:00
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: 4c859ad6-73e3-4b14-b7ce-79bc22a0d99b
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
.
Julkaistu 12.05.2023